Alussa oli ...

Alussa oli Nuorisopalatsi. Viiden nuoren miehen ryhmä särisytti Jyväskylässä vahvistimia legendaarisen rokkiklubi Ilokiven kellarissa, heitti kaksi keikkaa ja hajosi. Tai tarkemmin ottaen jäi ilman laulajaansa Jari Luiroa.Onneksi samasta treenikämpästä löytyi Edith Biafrassa kitaroiva biisintekijä Pikke Paananen. Homma kirkastui, nimi vaihtui Alice In Wastelandiksi ja laulukieli englantiin. Biisejä alkoi tippua Kari Smolanderin, Markus Latvalan ja Pikke Paanasen hihasta kuin liukuhihnalta. Ne kuulostivat niin hyviltä, että niitä lähdettiin demoamaan saman tien studioon. Sitten vain kasetit kuoreen ja kuoret levy-yhtiöille kautta maan. Elettiin talvea 1986-87.

Sopimus Pokon kanssa

Alice In Wastelandin ensimmäinen keikka syksyllä 1986 oli muutaman biisin vedätys opiskelijabileissä Kortepohjan ylioppilaskylässa. Juuri ennen keikkaa bändi sai soiton Poko Rekordsilta. Pitäisi tulla Tampereelle singlen tekoon. Ensimmäinen merkittävä keikka oli saman kevään Jyrockissa Ilokivessä.´”Alice In Wasteland/Mr Goldfish äänitettiin Mika Sundqvistin studiolla. Saman vuoden kesäkuussa äänitettiin kokopitkä. Poko uskoi bändiin. Tuottajaksi oli palkattu T.T. Oksala ja äänitykset tehtiin Finnvoxin studiolla. Homma saatiin pakettiin parissa viikossa. Levy julkaistiin syksyllä 1987.

Vastaanotto oli hyvä. Kriitikot kehuivat, sinkkubiisi No Me soi ahkeraan radiossa. Ruotsin puolella siitä tuli monella radioasemalla jopa hitti. Soundissa ja Rumbassa oli isot jutut bändistä ja playbackia väännettiin tv:ssä muun muassa Levyraadissa ja Hittimittarissa. Myyntilukemat eivät olleet aivan julkisuuden mukaisia. Muutama tuhat kai esikoista lopulta meni - painos myytiin loppuun.

Ei se helppoa ollutkaan

Ensilevyn jälkeen homma ei edennyt orkesterin toivomalla tavalla. Keikkoja oli harvassa siellä täällä pitkin Suomea ja mitä omituisimmissa yökerhoissa ja karvalakkipubeissa. Vesannolla Savon korpimailla isännät ihmettelivät ”Oottako työ niitä riäkypoekia?” Keikkamatkat heitettiin autovuokraamon pakettivolkkarilla. Tunnelma oli tiivis, varsinkin kun miksaajana oli usein legendaarinen Pikku-Tapsa Vihersaari, joka sittemmin teki yhteistyötä mm. CMX:n kanssa ja valitettavasti kuoli tapaturmaisesti. Toinen vakiomiksaajapari oli Shitter Limitedin keulahahamo Miettinen ja Jykä Vikström. Eräällä talvisella paluumatkalla Raahesta vuokravolkkari lähti Kärsämäen kohdalla luisuun, tömähti penkkaan ja siitä komeassa kaaressa katolleen metriseen lumihankeen. Ihmeen kummalla kukaan ei kuollut eikä edes loukkaantunut. Tukkirekka nosti hiiabilla auton takaisin tielle. Viimeiset 200 kilometriä köröteltiin talviyössä ilman tuulilasia. Huoltoasemilta ostettiin sukkia ja lapasia lämpimäisiksi.

Muutamia oikeitakin rokkiklubeja mahtui sentään keikkakalenteriin, samoin kesäfestareista Down By The Laituri, Dinosaurock, Aavasaksan Juhannus ja Ämyrock. Tavastian lauteilla Alice kävi pari kertaa. Parhaimpia olivat kuitenkin keikat pikkupubeissa laulukamoilla.Alice oli mukana 1988 myös surullisenkuuluisassa Fun Rock Tourissa yhdessä Yön, Giddyupsin ja Johhny Lee Michaelsin kanssa. Retkue kiersi isoja urheiluhalleja ja soitti niissä keskimäärin 50 hengelle. Ainoa, joka siitä kiertueesta jotain nettosi, oli Alko.

Mahdollisuudet jäivät käyttämättä

1980-luvun lopulla englanniksi laulavien bändien asema ei Suomessa ylipäätään ollut helppo. Alicen edustamaa sähäkkää indiepoppia soitti vain muutama bändi. Alicella olisi ollut kysyntää Suomen ulkopuolella mutta eihän kukaan bändiä sinne osannut tai jaksanut hoitaa. Alicen singlejä julkaistiin Ruotsinkin puolella mutta jostain syystä pitkäsoittoa ei siellä julkaistu. Tukholmassa käyttiin sentään pärisemässä pari klubikeikkaa ja Hultsfredissa yksi. Sillä matkalla orkesteri eksyi parisataa kilometriä lumimyrskyssä ja kolaroi yhden Citroenin keulan ruttuun. Jälkikäteen kuulimme, että Hultsfredin festareillekin olisi kutsuttu mutta keikkamyyjä piti liian kovaa hintaa.

Uusi yhteistyö

Kun yhteistä säveltä ei löytynyt levy-yhtiön kanssa, Epe tarjosi monoa ahteriin narinalaumalle. Pian sen jälkeen loppui yhteistyö myös Rocktopsin kanssa.

Hyvä niin. Alice otti ohjat omiin käsiinsä. Uusi pitkäsoitto Red Eye äänitettiin syksyllä 1990 Savonlinnan Frank Zapan eli Tuomo Valtosen kanssa studiossa vanhalla telakalla. Valtonen sai nauhat kaupaksi Hiljaisten Levyjen Jukka Junttilalle. Red Eye julkaistiin alkuvuonna 1991. Kritiikki oli ylitsevuotavan hyvää. Uuden Suomen kriitikko julisti Red Eyen vuoden parhaaksi levyksi jo huhtikuussa! Mutta eihän Hiljaisten Levyjen levyt paljoa radiosoittoa saaneet osakseen eikä markkinointiin ollut varaa. Myynti jäi pieneksi.

Musiikillisesti bändi toimi paremmin kuin koskaan. Keikkoja myi DEX-viihteen Hannu ”Keikka” Korhonen ja niitä riitti mukavasti. Alicessa ei koskaan juhlittu soittopelien virtuoosimaisella hallinnalla, mutta yhteisoitto toimi tiukasti ja keikoilla oli hyvä meininki. Red Eyen jälkeen julkaistiin vielä alkuvuonna 1992 single Humanizer. Siitä tuli musiikillesti bändin tiukin rypistys.

Loppu ja sen jälkeen

Vähitellen Alicelle kävi kuten useimmille opiskelijaporukoista syntyneille bändeille. Rokkarit aikuistuivat, valmistuivat, hajaantuivat työn perässä muualla ja alkoivat lisääntyä. Vappuna 1992 Alice päätti Otaniemessä teekkaribileissä soitetuaan, että eiköhän tämä ollut tässä.

Talvella 2008 kuuluu taas kummia. Alice on herännyt ruususenunestaan. Tammikuussa Alice kokoontui testaamaan, miltä vanhat biisit kuullostavat. Ja hyvältähän ne kuulostivat – vaikka soittaa piti ilman toista kitaristia Markus Latvalaa. Epäilemme nelikkonakin, että Alicen musiikki kannattaa herättää ainakin yhdeksi illaksi eloon. Tavoitteena on kesällä nousta jollain Helsingin rokkiklubilla lauteilla ja vetäistä setti läpi.